Kultanummiturnaus on peruutettu
Julkaistu: 19.10.2020 00.00

Kultanummiturnaus on peruutettu

Tänä vuonna ei pelata Kultanummiturnausta. Pitkään näytti jo siltä, että syyskaudesta tulee melko ehjä ja keväältä jääneisiin rajoituksiinkin alettiin tottua. Koronan toinen aalto kuitenkin ehti kiihtyä riittävästi, jotta turnauksesta päätettiin luopua. Tällä kerralla kieltoa ei tullut viranomaisilta tai lajiliitolta, vielä, vaan päätös syntyi turnaustyöryhmän tuskaisen pohdinnan tuloksena. Korona rajoittaa erityisesti sisätiloissa tapahtuvaa toimintaa, joten tämän lisäksi sillä tulee olemaan vaikutusta talviharjoitteluun ja futsalin pelaamiseen. Palloliitto on jo antanut uusia ohjeita ottelutapahtumien toteutukseen epidemian aikana ja tarkennusta on luvassa vielä lokakuun aikana. Tästä huolimatta nostamme leuat rinnasta ja alamme suunnitella uutta turnausta. Ensi vuonna pelataan viikkoa pääsiäisen jälkeen, eli 10.-11.4.

Seuran uusimmat