Jalkapallojaoston johtokunta esittäytyy: Arto Branders
Julkaistu: 09.09.2020 00.00

Jalkapallojaoston johtokunta esittäytyy: Arto Branders

Aloitamme juttusarjan, jossa seuran toiminnassa mukana olevat henkilöt kertovat itsestään ja pohtivat omaa aikaansa seurassa. Juttusarja alkaa Jalkapallojaoston johtokunnan esittäytymisellä ja ihan ensimmäisenä saamme lukea puheenjohtaja Arto Brandersin ajatuksia. Idean taustalla on valottaa niin jaoston jäsenten taustoja kuin joukkueiden toimihenkilöiden kuulumisiakin ja ehkä saamme lukea myös muutaman seuraikonin tarinan.

Julkaisemme viikoittain uuden henkilöesittelyn.


1. Kuka olet? Kerro itsestäsi muutamalla sanalla?

Olen Arto Branders, Jalkapallojaoston nykyinen puheenjohtaja. Tulin mukaan toimintaan vuonna 2012 kun oma poikani liittyi vasta perustettuun LTU-01 joukkueeseen. Meillä oli joukkueessa hieno taustaryhmä pelaajien vanhempia ja tosi aktiivinen toimihenkilöporukka ja niinpä päädyimme yksi kerrallaan hoitamaan seuran yhteisiä asioita. Olin ehtinyt toimia pari vuotta joukkueen huoltajana kun minut pyydettiin jaostoon varustevastaavaksi ja sitä pestiä olen hoitanut viimeiset kuusi vuotta. Poikani pelasi LTUssa B-junnuikäiseksi ja minä jatkoin joukkueen huoltamista vielä pari kautta sen jälkeen. Minulla ei ole pelaajataustaa vähäistä nappulaliigakokemusta lukuunottamatta, mutta onnistun vaan aina innostumaan mahdollisuudesta oppia uusia asioita ja soveltaa osaamistani siellä missä sille on käyttöä. Siitä tässä seuratyössä on minulle kyse. Ammatikseni valmennan startup- ja kasvuyrityksiä Turku Science Parkissa, joten voisi oikeastaan sanoa että harrastus ei ole pudonnut kauas duunista…tai toisin päin. Litsassa olen asunut kohta 20 vuotta.

2. Roolisi LTU:ssa?

Olen tosiaan kantanut varustevastaavan laukkua Jalkapallojaostossa useamman vuoden ajan ja tällä kaudella toimin myös jaoston puheenjohtajana. Muutama vuosi on kulunut edustaen Jalkapallojaostoa emoseuran johtokunnassa ja tällä hetkellä toimin johtokunnan varapuheenjohtajana. Pari viime vuotta olen vastannut Kultanummiturnauksesta ja LTU Futsal Cupista. Hmm...ehkä tuossa on vähän turhan monta hattua.

3. Paras muisto LTU-ajaltasi?

Kahdeksaan vuoteen on mahtunut tosi hienoja kokemuksia oman joukkueen ja jaoston kanssa. Pelireissuista on jäänyt monta hyvää muistoa, uusia paikkoja, hienoja tekoja kentällä ja sen ulkopuolella ja erityisesti se ihon kananlihalle nostava jännitys kun mennään matsin viimeisiä minuutteja ja oma joukkue on kiinni sarjan tai turnauksen voitossa. Ehkä mieleenpainuvin muisto on muutaman vuoden takaa Youth Football Festivalista Unkarin Kaposváristä. Olimme saapuneet pikkukaupungin keskustassa olevalle hotellille yön pimeydessä ja suunnitelmissa oli nukkua hiukan pidempään ja viedä joukkue aamulenkille yhdeksän aikoihin. Kello kuudelta kaikki heräsivät melkoiseen kilkatukseen kun hotellia vastapäätä olevien kirkon ja kaupungintalon kellot aloittivat monta minuuttia kestävän soiton. Se oli komeaa kuultavaa, mutta ei paljoa naurattanut muutaman tunnin yöunien jälkeen. Parvekkeelta kyllä aukesi aikamoinen näky sillä hotellin ja kirkon välissä olevalle aukiolle oli rakennettu kisakylä esiintymislavoineen ja se kuhisi toimintaa jo aamuvarhaisella, olihan Festarilla tuhansia nuoria ympäri maailman.

4. Terveisesi LTU-yhteisölle?

Meillä on Littoisissa hieno seura, yhteisö ja olosuhteet. Tehtaan vieressä oleva kenttä, seuran käytössä oleva Työväentalo ja Kuoviluodon kärjessä sijaitseva sauna tarjoavat kerrassaan komeat puitteet jalkapallon harrastamiseen ja virkistystoimintaan. Työtämme arvostetaan kotikunnissa ja meidän tekemisiämme seurataan ja toiveitamme kuunnellaan. Vapaaehtoinen yhdessä tekeminen on iso osa seurakulttuuriamme ja me kaikki teemme siinä hyvää työtä. Kannustan kaikkia uusia ja vanhoja Litulaisia pelaajia ja lasten vanhempia tulemaan mukaan seuratoimintaan valmentajina, joukkueiden toimihenkilöinä tai vaikkapa kahvinkeittäjinä buffeteissa. LTU on pienen kylän suuri seura.

Seuran uusimmat