Seuratiedote jalkapallotoiminnasta epidemian keskellä
Julkaistu: 27.03.2020 00.00

Seuratiedote jalkapallotoiminnasta epidemian keskellä

Tervehdys LTU Jalkapallon jäsenet ja taustahenkilöt,

Toinen viikko toiminnan rajoittamista on takana ja mitään merkkejä tilanteen parantumisesta ei ole näkyvissä, päinvastoin. Jalkapallojaoston joukkueille ja harrasteryhmille antama ohje yhteisen harjoittelun lopettamisesta sekä lähikontaktien ja kokoontumisten välttämisestä lienee ymmärretty hyvin ja otettu vakavuudella vastaan päätellen siitä, että Littoisissa ei ole puhuttu kentällä pelailevista lapsista tai aikuisista. Kiitos siitä teille kaikille. Aiemmin tällä viikolla Palloliitto muistutti pääsihteerin sanoin meitä kaikkia siitä, että omatoiminen treenaaminen on nyt paras ja ainoa vaihtoehto. Ulkoilla ja urheilla saa turvavälit huomioiden ja noudattaen viranomaisten ja liikuntapaikkojen ohjeita. Näin mekin Littoisissa toimimme ja siten teemme parhaamme tartuntojen välttämiseksi ja paikallisten ihmisten suojelemiseksi. Jalkapallojaosto ylläpitää toimintaa tarjoamalla valmentajille materiaalia ja ohjeita omatoimiseen harjoitteluun ja junioripäällikkö miettii jatkuvasti uusia ideoita joukkueiden käyttöön. Kannustamme myös joukkueita jakamaan parhaat ideansa niin valmentajien kesken kuin kuvina ja videoina somessa.

Toiminnan keskeyttäminen tuo haasteita myös seuran taloudelle. Meidän kassamme on kunnossa, mutta koska kaikki merkittävät tulonlähteet, kuten Kultanummiturnaus sekä Työväentalon ja Kuoviluodon saunan vuokraus ovat tyrehtyneet, myös LTU:n pitää sopeuttaa rahankäyttöä, jotta kaikki loppuvuoden velvoitteet saadaan hoidettua. Meidän tilannettamme helpottaa toki se, että seuralla ei ole palkattua henkilöstöä. Vapaaehtoisia toimihenkilöitä ja taustatyön tekijöitä on sitäkin enemmän ja toivomme että jaksatte pysyä mukana kaikesta epävarmuudesta huolimatta. Te olette nyt seuran koossapitävä voima ja tarvitsemme teitä kaikkia. Joukkueet ovat jo suorittaneet ison osan kausimaksuistaan jaostolle ja koska kauden aloitus on viivästynyt Jalkapallojaosto päätti siirtää jaostomaksun viimeisen erän maksupäivän maaliskuun lopusta toukokuun loppuun.

Seuran taloutta voi toki tukea monin tavoin. Joukkueiden kautta voit ostaa jalkapallon fanituotteita, kuten seurahuppareita, istuinalustoja, pipoja ja lippiksiä ja jos olet Littoislaisen jalkapallon kannattaja henkeen ja vereen liity ihmeessä kannatusjäseneksi tästä linkistä. Jos taas fanitat miesten edustusjoukkuetta suosittelemme hankkimaan edarin kausikortin Nartamon Rekalta tai seurasihteeriltä ltujalkapallo@gmail.com. Kaikki tuki on nyt meille arvokasta.

Kultanummiturnaus oli siis pakko siirtää eteenpäin syksyyn. Turnaus pelataan lokakuun lopussa ja julkaisemme tarkan päivämäärän heti kun tärkeimmät yksityiskohdat on sovittu yhteistyöseurojen ja muiden sidosryhmien kanssa. Jalkapallojaostolla on edelleen luja tahto järjestää tuo ikoninen turnaus tänäkin vuonna ja toivomme, että kaikki turnauksen tuntevat ja sitä odottaneet joukkueet tulevat uteliaina mukaan päättämään ulkokenttäkauden Kaarinaan. Toinen eteenpäin siirtyvä tapahtuma on kovasti odotettu perhefutis Litsan kentällä. Pidämme kuitenkin ilmoittautumisen auki ja varaudumme aloittamaan toiminnan samalla aikataululla kuin Palloliitto käynnistää Länsi-Suomen sarjat.

Tässäpä olikin tiivis paketti asiaa seuran toiminnasta epidemian aikana. Kannattaa seurata aktiivisesti LTU Jalkapallon kotisivua ja sosiaalisen median kanavia. Kerromme siellä uutisia tapahtumien aikatauluista ja toiminnan jatkumisesta sen mukaan miten tilanne kehittyy.

Pidetään itsemme ja toisemme kunnossa ja katse kohti tulevaa kautta, alkaa se sitten kesällä, syksyllä tai ensi vuonna.

Terveisin,
LTU Jalkapallon johtokunta

Seuran uusimmat