LTU Edustus Maarianhaminassa ryöstöretkellä!
Miehet edustusJulkaistu: 12.08.2025 08.59

LTU Edustus Maarianhaminassa ryöstöretkellä!

LTUn edustusjoukkue kohtasi lauantain sarjapelissä Maarianhaminassa kotijoukkue MIFK 2. Sinänsä mielenkiintoinen tilanne, sillä samaan aikaan viereisellä kentällä pelattiin veikkausliigan ottelu, joten valvovia viranomaisia oli paikalla aika paljon.

Otteluun LTU sai tavallaan unelma-alun, sillä ensimmäinen vartti mentiin vierasjoukkueen sanellessa tahdit. Sitten kotijoukkue kokosi rivinsä ja sai aikaan yhden epäselvän tilanteen maalillemme ja luvut olivat 1-0..LTU ei tästä hätkähtänyt, vaan jatkoi pommitusta ja runsas kymmenen minuuttia myöhemmin LTUn hieno yhdistelmä mursi kotijoukkueen puolustuksen ja luvut olivat tasan. Puolen tunnin paikkeilla kotijoukkueen yhdelle pelaajalle näytettiin punaista korttia ja taisimme ajatella, että homma on paketissa. Varsinkin kun ennen puoliaikaa siirryimme vielä johtoon. Taukotilanne siis 1-2.

Toisella puoliajalla peli jatkui samalla tavoin kuin ensimmäinen päättyi , eli me hallitsimme ja vartin kohdalla luvut olivat jo huojentavasti 1-3. Viimeinen puoli tuntia muutti pelin luonnetta melkoisesti. Kotijoukkueen vaihtokorista löytyi huomattavasti enemmän tehoja kuin meidän vastaavasta ja niinpä MIFK sai välillä oikein painetta maalillemme. Hiukan ennen täyttä aikaa sitten toteutui kotiyleisön unelma ja vierasjoukkueen painajainen , kun pallo laitettiin yhdentoista metrin pilkulle. Pallo maalin ja eroa enää yksi maali. Viimeiset minuutit sentään kestettiin kunnialla. Loppuluvut tänään MIFK 2 - LTU 2-3 (1-2).

Kaiken kaikkiaan kovatempoinen ja yleisöä viihdyttävä peli.

Ensi perjantaina on vuorossa sitten "Kaikkien pelien äiti", eli PiPS saapuu kotikentällemme ja aloitetaan paikallisderbyjen syyskierros.